torstai 7. heinäkuuta 2011

Loman alkaminen ja Kinnermäki


 Olen nyt palannut Suomeen Petroskoista. Pääsin kesäkuussa työnteon makuun ja helatorstai-viikonlopun jälkeen olinkin sorvin ääressä heinäkuuhun saakka ilman vapaapäiviä. Islannin-matkan kassa ja gradustipendi syksylle on siis varmistettu. Oliko sitten mieltä elää työpaikalla Suomen lyhyttä ja hienoa kesää, on kysymys, jota pitää ensi vuonna harkita viisasti, mutta tänään kuitenkin menen heittämään talviturkin ja se tehtävä riittää tälle päivälle. Olihan minulla uikkarit mukana Venäjälläkin, mutta aikapulan lisäksi mietin likaista vettä ja punkkeja. Punkit ovat jokakesäinen puheenaihe Karjalassa. Viime vuonna Karjalan tasavallassa 46 henkeä sairastui puutiaisaivotulehdukseen. Virallinen media kannustaa pukeutumaan raajat peittäviin vaatteisiin ja umpinaisiin kenkiin metsissä, heinikoissa ja puistoissa sekä kustantamaan itse rokotuksen.  Ihmisten vastareaktio ovat flip-flopit, mikroshortsit, bikinit, miesten topless-villitys ja vaatimus, että TBE-rokotus otetaan osaksi kansallista rokotusohjelmaa. Ja tietenkin soppaa sekoittavat ne, jotka pitävät rokotekampanjaa valtion, yritysten ja muiden pahisten rahastuksena puhumattakaan yleisesti rokotekriittisistä ihmisistä. Tässä vielä linkki erääseen artikkeliin, jossa kuva dramaattisesta varoituskyltistä.
Kaivo
Pirtti
 Työt päättyivät siis viikko sitten perjantaina ja ennen kotiinlähtöä minulla oli yksi ainokainen vapaa lauantai. Lähdimme parin työkaverin kanssa omalla autolla kohti Kinnermäkeä eli Kinermaa, joka on kylä Prääsän piirissä. Kylässä on vanhoja rakennuksia ja tsasouna eli rukoushuone 1700-luvulta. Ympäri vuoden kylässä elää 5 karjalaistaustaista henkilöä. Yksi asukkaista on Nadezhda Kalmykova. Nadja on kehittänyt turismi-ideaa kylän säilyttämiseksi ja valmistaa mm. perinteisiä karjalaisruokia turistiryhmille. Nadjaa emme kuitenkaan nähneet vaan meille esitteli tsasounan, museon, pirtin ja savusaunan Anna, joka talvet asuu Petroskoissa, mutta asui nyt perheineen kylässä. 
Matkalla savusaunalle

 Kinnermäki on parhaina aikoinaan ollut yli 100 hengen kylä, jonka ympärille on levittäytynyt runsaat 60 hehtaaria peltoja. Kaikki työkalut osattiin valmistaa itse ja kylässä eli kuuluisa kansanlaulajakin. Museon seinällä on mustavalkoinen kuva iloisesta partasuusta kanteleen näköinen instrumentti polvillaan. Prääsä kuitenkin sodan jälkeen houkutteli nuoria töihin ja vallankäyttäjät ovat lopulta katkaisseet Kinnermäestä sähkön, sillä maaltamuutto kaupunkeihin näytti pysäyttämättömältä ilmiöltä. Kinnermäen elämä on loppunut nopeasti, sillä mitään uudempia rakennuksia ei näy. Talot ovat 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Vaikuttavaa ja samalla outoa. 
Perhosia lepäämässä

  Yleensä kotiseutumuseoissa ja kulttuurihistoriallisissa paikoissa on palkattua henkilökuntaa ja maksavia asiakkaita. Oli se sitten Turun keskiaikapäivät tai Tukholman Skansen. Kaikki ovat hetken leikissä mukana, näyttelijät esittelevät taitojaan ja elävät roolissaan läpi pitkän päivän. On luentoja, matkamuistomyymälää, pikaruokaa ja paljon väkeä. Kinnermäessä ei kuulu kuin Annan vävyn lyhyet kommentit, lautojen sahaaminen, heinäsirkkojen siritys ja laumoina hyökkäävät paarmat korvan juuressa. Siinä missä ennen on ollut peltoa, kasvaa nyt umpeen heinää ja kauempana metsikköä, varmaan kuitenkin kasvimaa jonkin talon takana antaa perunaa ja porkkanaa. Eläimiäkään ei ole kuin pieni vuohilauma, eikä ilmassa tunnu lannanhaju, mikä yleensä maalla on ja mikä maalla tuntuu yhtä miellyttävältä kuin hajuvesi. Kinnermäki on täydellisen yksin. Tuntuu kuin talot yhä odottaisivat entisiä asukkaitaan, aivan kuten Tshernobylin matkaajat ovat kuvanneet päiväkirjoissaan. Ajatus siitä, että tämä saareke unohdettuja ja epäilemättä läpilahoja rakennuksia voisi palata elävien kirjoihin, tuntuu mahdottomalta ja miltei väärältä, vaikkei nykyinen, surullinen tila tunnu kyllä yhtään sen oikeammalta. Ristiriitaista. Sillä mikään mukaan kuin edellä kuvattu tie osaksi showbisnestä historiallisilla kohteilla on? Kinnermäen asukkaat ja vierailijat toivovat tietenkin talojen kunnostamista, vaalimista ja aktiivista museotoimintaa, eikä heille voi tietenkään toivoa muuta kuin menestystä. Läpimurtohan on jo tapahtunut. Museo näyttelyineen on valmis, ulkomaalaisten matkaajien puskaradio toimii ja rakennukset ovat virallisia suojelukohteita.
Piknik-paikka
Kylä ennen Kinnermäkeä
 Kinnermäelle mennessämme ajoimme muiden kylien läpi. Pienet posti- ja kauppatalot nököttivät helteessä ja ihmisiä oli liikkeellä. Joessa pestiin pyykkiä ja pyyhkeiden kanssa oltiin juuri tulossa uimasta. Idyllistä, mutta kukaan autossa ei uskonut kykenevänsä elämään talvea karjalaiskylässä. Kinnermäen jälkeen asutus loppui monen kilometrin ajaksi. Pysähdyimme piknikille suostuvan järven rantaan. Ja jälleen paarmat olisivat mielellään tehneet meistä oman piknikkinsä. 
Talo kylässä ennen Kinnermäkeä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti