torstai 31. tammikuuta 2013

Suomessa on riittävästi venäjän kielen osaajia



Kulttuurinen meemi, kopioituja, on väite joka kiertää ja kopioituu keskusteluissa siirtyen ihmiseltä toiselle. Viime päivityksessä käsittelin sinnikästä meemiä, jossa Venäjä muka tahtoo solmia viisumivapauden länsimaiden kanssa, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Ei ainakaan sillä tavalla, miten tavallinen suomalainen poliitikko tai kaduntallaaja viisumivapauden ymmärtää; rajatarkastuksen jälkeen saisi ilmaiseksi hurruuttaa menemään maan sisällä. Venäjän tarjoama viisumivapaus tarkoittaa, että viisumi poistuu, mutta joka kaupungissa täytyy rekisteröityä hotelliin (maksu voi sisältyä huoneen hintaan tai se veloitetaan erikseen) tai omatoimisesti muutamalla sadalla ruplalla venäjäksi postitoimistoon. Rekisteröintipakon poistamista sen enempää ulkomaalaisilta kuin omilta kansalaisiltakaan Venäjä ei julkisuudessa ole harkinnut.


On toinenkin venäjämeemi, joka jatkuvasti kiertää ja kopioituu keskusteluun ilman, että kukaan koskaan pysähtyisi tarkistamaan, missä väite on syntynyt ja onko se totta. Näin tämän meemin viimeksi Tiina Rajamäen kolumnissa verkkohesarissa 29.1., mutta sen jälkeen se on varmasti ehtinyt putkahtaa esiin jo jossain muuallakin. Väite on, että venäjän kielen taitajista on Suomessa pulaa ja venäjän kielen taito auttaa työllistymään Suomessa. Väärin. Suomessa on ainakin 60 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa ja suuri määrä suomalaisissa korkeakouluissa venäjän taidon hankkineita suomenkielisiä. Heitä on yllin kyllin ja he kilpailevat kiihkeästi työpaikoista ja toimeentulosta kuten kaikki tässä maassa töitä haluavat ja tekevät. Heistä ei ole pulaa. Päinvastoin venäjän kielen sisäänottopaikkoja aiotaan vähentää Helsingin yliopistossa. Tänäkin vuonna kymmeniä venäjän maistereita valmistuu Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Åbo Akademista.


Tarinassa kulkee tietenkin monta tasoa, mitä töitä ihminen haluaa tehdä ja kuinka hyvin hän venäjää hallitsee. Vihaan jakoa heihin ja meihin, mutta ei käy kieltäminen, että Suomeen muuttaneet venäläiset ovat muuttaneet työmarkkinoita. Ainoa ulostulo, jonka aiheesta olen lukenut, on diplomikielenkääntäjän Airi Kaupin haastettelu Kajawa-lehdessä vuonna 2011. Hän kertoo sen, mistä venäjäpiireissä on keskusteltu lähinnä keskenään; inkeriläistaustaisista ”sadan sanan tulkeista” ja heidän alihinnoitellun ja laaduttoman toimintansa mahdollistavista piheistä ja typeristä suomalaisista. Ehätän sanomaan, että on olemassa päteviä ja ammattilaisia venäjänkielisiä ja inkeriläisiä kääntäjiä ja tulkkeja, jotka kärsivät huijarien toimista yhtä lailla. 

Käännösala on tällä hetkellä tunnetusti syöksykierteessä, mutta suomalaisten venäjän kääntäjien ja tulkkien työt loppuivat jo Neuvostoliiton hajottua, eivätkä ole sen koommin palanneet lähtötasolle. Kauppi oli valmistumisensa jälkeen tehnyt vaikuttavan ja monivuotisen uran Venäjällä ja Suomessa kääntäjänä, mutta 2000-luvulla hän päätyi pyörittämään korkeatasoista ravintolaa, oli vuosia työtön ja kouluttautui merkonomiksi, kunneskeski-ikäisenä pääsi tekniikan kääntäjäksi suomalaiseen yritykseen työharjoittelun kautta. Ei helppo urapolku, mutta hienompi kuin useimmilla oman ikäpolveni käännösalan valinneilla, jotka tässä jatkuvan ulkoistamisen maailmassa eivät todennäköisesti koskaan työllisty firman sisälle kuukausipalkkaa nauttivaksi inhouse-kääntäjäksi. 


Käännösala ja sen työelämän kuviot ansaitsisivat vielä oman päivityksensä, joten eteenpäin. Kaupat täyttyvät uutena vuonna naapurimaan shoppailijoista, mutta vähittäismyynnin asiakaspalveluunko henkilö, suomalainen tai venäläinen, on ensisijaisesti hankkinut korkeakoulututkinnon? Lisäksi venäjän kielen tarve turisteille on kausiluontoista, enkä myöskään usko, että ostamatta jäisi yhtään vähemmän, vaikka kassa puhuisi suomea tai englantia. Venäläiset matkustavat, jotta pääsisivät pois kotoisista ympyröistä. Suomalaisetkaan eivät poikkeuksetta ilahdu, kun aurinkorantojen José tai Mehmet kärttää ravintolaansa mikahäkkislihapullille. 


Mutta tuleehan Venäjältä muutakin kuin turisteja. Luetelkaa kolme venäläistä kansainvälistä brändiä, joiden tuotteita voi ostaa Helsingistä! Ei tullut minullekaan mieleen. Teoreettisesti, venäjää puhuva suomalainen voisi työllistyä venäläisen yrityksen Suomitiimiin, mutta idästä tulee vain öljyä ja kaasua. Kaivoin muutama kuukausi sitten yritysrekistereistä Venäjän tuontia harjoittavia yrityksiä ja löysin yleensä alle viiden hengen raaka-ainetuojia, joista yksikään ei kysyttäessä ollut rekrytoimassa. Vielä lisää teoriaa, käännöstieteessä pyritään tulkkaamaan tai kääntämään vain (äidinkielentasoiseen) A-kieleen  päin. Tämä käytäntö on voimassa mm. EU:ssa. Suomessa todellisuus taas on, että valtaosa teksteistä tai puhutusta informaatiosta täytyy saada venäjäksi venäläisille asiakkaille Suomessa tai Venäjällä, ja suomalainen joutuu tuottamaan materiaalia B-kieleensä päin. Tämä olisi mielestäni yksi syy lisää karsia venäjän kielen koulutuspaikkoja, ainakin vain suomea äidinkielenään puhuvilta.


Mitä tulee suureen ja kauniiseen Venäjä-vientiin, ovat suomalaiset yritykset olleet ainakin entisen yliopistoni suuntaan hiirenhiljaa. Blogissani on päivitys Suuntaudu Venäjään –seminaarista, joka järjestettiin Tampereen yliopistossa pari vuotta sitten. Se oli penkin alle mennyt seminaari, mutta joka tapauksessa ainoa kerta, kun esimerkiksi Fortum on käynyt esiintymässä Tampereen venäjän kielen opiskelijoille kuuden vuoden aikana. Uskallan sanoa ainoa kerta, sillä olen sitä tyyppiä, joka lähtee kaikkiin kissanristiäisiin. Kuulkaa K-Rauta, Stockmann, Valio, Atria, Fazer, Vepsäläinen, Prisma, Sokos-hotellit ja muut jotka näen Pietarin katukuvassa, en muista lukeneeni teidän vinkuvan mediassa venäjänosaajien puutteesta, sitä tekevät kansanedustajat ja tietämättömät toimittajat, mutta jos haluatte sähköpostinne vielä enemmän tukkoon, pistäytykää toki moikkaamassa slavistiopiskelijoita. Kun nyt mietin, minne opiskelukavereitani on päätynyt, niin en tiedä yhtäkään, joka olisi mukana Venäjän-viennissä. Heitä ei venäjän osaajia janoava vientikoneisto imaissut ahnaana ja kiitollisena töihin kesken opiskelujen tai sen päätyttyä. Heidän cv:nsä taitavat virua omani kanssa rekrysivustojen bittikaatiksilla ja hakemukset avattuina tai avaamattomina yritysten henkilöstöosaston sähköposteissa. C’est la vie tai venäläisittäin byvajet, jengillä on kuitenkin tekemistä uusien opintojen parissa, vauvan kanssa, keikkatulkkina, kaupanmyyjänä, viisumivirkailijana Venäjällä, työnhaussa… Pari viikkoa sitten presidenttimme väitti Suomen tarvitsevan enemmän venäjän kielen osaajia. Jokainen joka tarvitsee, jättäkää kommentti blogiin, niin etsivät löytävät toisensa.

Jk. toisella taholla keskustelussa blogistani väitettiin, että eihän Suomessa tarvitakaan lingvistejä vaan ns. substanssin hallitsevia ihmisiä, jotka osaisivat venäjää. Lähdetään purkamaan tätä meemiä siitä, että lingvisteilläkin on sivuaineopintoja. Päivityksessä viittaamillani ihmisillä on opintoja ainakin yritysjuridiikassa, markkinoinnissa ja psykologiassa. Suomi tarvitsee venäjän osaajia -hokemaan pitäisi ehdottomasti lisätä "mutta ei humanisteja". Valitettavaa, että humanisteilla on ollut eniten henkilökohtaista motivaatiota opiskella venäjää ja asua, opiskella ja työskennellä siellä (miltei kaikki Venäjällä asuvat Suomen edustustojen viisumivirkailijat ovat humanisteja). Venäjän kielen osaajista ei ole puutetta, heidän taitojensa hyödyntämisessä ja perehdytyssuunnitelmissa vientiyrityksissä kyllä.