maanantai 13. joulukuuta 2010

leikkimielinen Venäjä-Suomi maaottelu; Galeria vs. Nevski Centre

Vuorossa on kevyempi päivitys kahden viikon takaisesta Pietarin-matkasta. Ennen teatteriesitystä kipaisimme matkakumppanin kanssa kahdessa uudessa kauppakeskuksessa. Ensimmäiseksi suuntasimme Moskovan aseman vieressä sijaitsevaan Galeria-keskukseen sen avajaispäivänä. Rakennuksen on suunnitellut ja rakentanut 18-vuotias Ronson Grup. Pikainen surffailu yhtiön sivuilla osoitti, ettei heidän kynistään mitään kovin omaperäisiä arkkitehtonisia luomuksia ole lähtenyt; korkeita lähiökerrostaloja ja tavallisia liiketiloja, yksi hotellikin Moskovassa.

Galerian pääsisäänkäynnin fasadi sijaitsee poikittain kadusta katsoen, jolloin rakennukseen eteen muodostuu mukava aukio. Hieman harmillisia ovat kuvassakin näkyvät "uusvanhat" eli kitshimäiset enkelipatsaat sisäänkäynnin yläpuolella. Varsinainen pettymys oli kuitenkin interiööri, jota valitettavasti en huomannut valokuvata. Pääsisäänkäynnin aulassa on valkoinen infopöytä, jonka takaa lähtivät suuret rullaportaat ylempiin kerroksiin. Molemmilta sivuilta lähtivät myös suuret käytävät kiertämään rakennusta. Kaikki kyllä oli uskomattoman leveää ja korkeaa, mutta en tajua, miksi nimenomaan sisätilojen keskus oli rakennettu täyteen ylös ja alas risteileviä rullaportaita. Mahtavimman tilantunnunhan olisi saanut, jos keskellä olisi ollut hieno piazza lattiasta kattoon saakka. Lisäksi värimaailma oli väsähtänyt, vaikka tavoittelikin prameutta; valkoista ja kullanväristä terästä. Mutta jos näiden seikkojen ei anna itseään häiritä, voi uppoutua 290 liikkeen tarjontaan. Tosin kaikki eivät olleet auki avajaispäivänä, mikä varmaan oli odotettavissakin.

Suomessa uutisoitiin näkyvästi Nevski Centren eli tuttavallisesti Stockmannin uuden tavaratalon avajaisista 11. marraskuuta. Pietarin historiallisessa keskustassa mikään ei saisi nousta 28 metriä korkeammalle, mutta kuvernööri Valentina Matvijenkon hallituskaudella suojeltu alue on kutistunut miltei neljänneksellä. Tästä aiheesta voi lukea lisää Novaja Gazetan suomipokkarista nro 5 Marina Tokarevan (suom. Antti Kauppinen) erittäin mielenkiintoisen artikkelin "Pietari ei halua kuolla", millä viitataan juuri kaupungin ainutlaatuiseen - ja kutistuvaan - kattosiluettiin. Stockmankin joutuu nyt madaltamaan katon lasielementtejä ja näimmekin katolla miehiä hyörimässä.

Tuontituotteet, kuten suomalainen design, on kalliimpaa kuin Suomessa. Toivottavasti mahdollinen WTO-jäsenyys vähentäisi tuotteiden tullimaksuja kautta linjan ja toivottavasti se näkyisi myös tavalliselle venäläiselle kuluttajalle. Kuvan muumi-muki maksaa blogin päivityksen aikana 31,54 euroa. Stockmannissa Suomen sivuilta tilattuna se olisi 14,90 euroa. Pieni pistokoe vain.
Nevski Centre voitti ilmiasultaan Galerian kirkkaasti. Seitsemänkerroksisessa tavaratalossa oli helppo suunnistaa ja sisustuksessa aisti pohjoismaalaisen less is more -ajattelun. Näiden kahden keskuksen kilpailuttaminen keskenään liikkeiden osalta hieman turhaa, sillä niiden profiilit eroavat toisistaan. Siinä missä Nevski Centren pohjakerroksessa on Stockan Herkkua vastaava Delicatesse (Presidentti-kahvi oli muuten loppunut hyllystä), Galeriassa on Okei. Oli muuten korkea aika saada sentään yksi kunnollinen ruokamarketti Nevski Prospektille, nyt niitä tuli samantien kaksi (vaikka Galeria onkin Ligovski-kadulla).
Ai niin, maaottelun tulokset. Nyt olen huijannut lukijaa, sillä olen aivan liian diplomaattinen valitsemaan voittajaa. Vaikka Nevski Centressä oli paljon miellyttävämpää kuljeskella, valehtelisin, jos väittäisin, etteivät Galerian edulliset elektroniikkaliikkeet houkuttaisi minua uudelle vierailulle... Päädymme siis tylsään tasapeliin, ainakin toistaiseksi.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Tshehovia farssina - viimeinkin!

Olin viime perjantaita ennen nähnyt Tshehovia teatterin lavalla aiemmin kaksi kertaa, Pietarissa ja Kuopiossa. Ihmissielun armottoman paljastajan näytelmät ovat yleensä niitä, joissa tauot kestävät monologeja ja dialogeja kauemmin, ja psykologia muutenkin yritetään tiristää esiin miltei ryppyotsaisesti. Syyllinen tähän traditioon on Konstantin Stanislavski, joka ohjasi Kirskikkapuiston kantaesityksen. Tshehov oli tarkoittanut viimeisen näytelmänsä komediaksi, farssiksi, kun taas ohjaaja näki sen tragediana. Kirjeessään vaimolleen Tshehov syyttääkin Stanislavskia näytelmän pilaamisesta. Stanislavskin näkemys siirtyi sitten rajojen yli, vuonna 1916 myös Suomeen Stanislavski-fanin Eino Kaliman suomentama ja ohjaamana.
Seuralainen ja Interjernin ratkaisu katto-ongelmiin

Draamakylläiseen, viipyilevään Tshehoviin tottuneena Interjerni teatrin Igraem Tshehova (Esitämme Tshehovia) tuntui alkuun sekavalta ja hätäiseltä. Puolenvälin paikkeilla näyttelijät olivat kuitenkin voittaneet minut puolelleen. Reiluun kahteen tuntiin mahtui yhdeksän sovitusta Tshehovin kahdeksasta novellista (yksi novelli esitettiin kaksi kertaa, eri miehityksellä). Suureksi yllätykseksi osa novelleista tuntui täysin vierailta ja olenkin sittemmin yrittänyt löytää tuloksetta suomennoksia seuraaville kipaleille; Беззащитное существо; Размазня; Слова, слова, слова, Злоумышленник ja Дипломат. Voiko olla mahdollista, ettei kaikkea Tshehovin tuotantoa olla vielä käännetty suomeen? 

Interjerni teatr kertoo sivuillaan taiteellisen johtajan Nikolai Blekin valinneen Tshehovin - tai Antosha Tshehonten, mitä peitenimeä Tshehov uransa alussa käytti - varhaisia, lyhyitä anekdootteja näytelmän pohjalle. Näyttelijät ovat Blekin pietarilaisen teatteriakatemian vastavalmistuneita. Katsojia kosiskellaan lupaamalla improvisaatiota ja pahaenteisesti "mielenkiintoista ja elävää teatteria". Onneksi ryhmä todella oli yhtenäinen ja työskentely vaivatonta. Ensi-ilta Igraem Tshehovalla oli jo helmikuussa ja esitys oli vielä nytkin, marraskuun lopussa, loppuunmyyty. Toivotaan siis, että näytelmä porskuttaa eteenpäin niin kauan kuin katsojia riittää ja että mahdollisimman monet ehtisivät nähdä sen.


Tuttuja, suomennettuja novelleja olivat Ikävä vieras, Anjuta ja Salaperäinen luonne. Salaperäinen luonne on varsin helppo tehdä naurettavaksi dialoginsa ansiosta, mutta Ikävä vieraan ja varsinkin Anjutan huumori olivat täysin näyttelijöiden fyysisyyden ja eläytymisen varassa. Kuka olisi arvannut, että vaimoaan kiusaava itserakas opiskelija irrottaa yleisöstä naurunremakat. Heti Anjutaa seurasi Слова, слова, слова (Sanoja, sanoja, sanoja), ilotytön ja asiakkaan kohtaaminen. Tshehov ei ole voinut olla tietämätön Dostojevskin Kellariloukon Märkää lunta -osasta, jonka Sanoja toi heti katsomossa mieleen. Pohdin, onko Tshehov parodioinut Dostojevskia? Sinällään ilotytön pelastaminen on markanrakkauskirjallisuuden, niin no ja vähän tunnustustakin saaneiden teosten (Kamelianainen), vakioaiheita, joten viittaus varmaan kohdistuikin yleisesti tähän genreen. Asia pitää tarkistaa, kun jokin Tshehovia käsittelevä opus sattuu käsiin. Sanoja-kohtauksen Katjaa esittävä väsähtäneen viettelevä Anna Sthsetinina oli henkilökohtainen suosikkini. Kunnes...
Sanoja, sanoja, sanoja: Anna Sthstinina ja Aleksandr Mitskevitsh


Kiitoksena lopussa, sokerina pohjalla eli viimeisenä muttei vähäisimpänä olikin sitten parasta teatteria, mitä Venäjällä olen nähnyt. Беззащитное существо (Avuton olento) oli uskomattoman intensiivinen. Tatjana Trunova näin jälkeenpäin mietittynä epäilemättä oli nuori vastavalmistunut näyttelijä, mutta tilan välittömästi haltuunottava karisma ja vielä vierellä kyyristelevät pankkiirit loivat ensisekunnilla illuusion perivenäläisestä maatuskasta, jonka konekivääripuheeseen ei voi pistää väliin muuta kuin jotain myöntävää ja josta vastaväitteet sinkoilevat takaisin osuen vain niitä esittäneisiin typeryksiin. Stanislavskin olisi täytynyt nähdä nämä kolme mainiota näyttelijää huutamassa toistensa päälle, niin hän olisi ymmärtänyt, mitä Tshehovillakin oli mielessään, kun hän laittoi Kirsikkapuistonsa hahmot puhumaan täysin toistensa ohi.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Tervetuloa blogiini!

Tämä on jo toinen blogini. Ensimmäistä blogiani päivitän venäjäksi, valitettavasti harvoin. Suomenkielisen blogin teema on venäläiset ilmiöt, kuten otsikkokin kertoo. Minua kiinnostaa moni asia pop-musiikista politiikkaan ja venäläisyys onkin ainoa blogin päivityksiä rajaava aihe.

Suunnittelen kirjoittavani ainakin seuraavista aiheista:
  • Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa -dekkarin neuvostoliittolainen filmatisointi
  • Lena Katinan sooloura
  • Pavel Sanajevin "Pohoronite menja za plintusom" -romaanin arvostelu, kunhan pääsisin lukemaan tuota hittiä (siitäkin on muuten jo tehty filmatisointi).
  • Osamu Tezukan mangaversio Rikoksesta ja rangaistuksesta vuodelta 1953. Käsittääkseni on nyt vasta ensimmäisen kerran käännetty venäjäksi, ainakin kustantaja puhuu ensimmäisestä painoksesta! Julkaistaan joulukuussa.
Toivon blogille tietenkin kävijöitä, kommentteja ja paikkaa blogosfäärissä. Antakaa siis palautetta!