lauantai 4. joulukuuta 2010

Tshehovia farssina - viimeinkin!

Olin viime perjantaita ennen nähnyt Tshehovia teatterin lavalla aiemmin kaksi kertaa, Pietarissa ja Kuopiossa. Ihmissielun armottoman paljastajan näytelmät ovat yleensä niitä, joissa tauot kestävät monologeja ja dialogeja kauemmin, ja psykologia muutenkin yritetään tiristää esiin miltei ryppyotsaisesti. Syyllinen tähän traditioon on Konstantin Stanislavski, joka ohjasi Kirskikkapuiston kantaesityksen. Tshehov oli tarkoittanut viimeisen näytelmänsä komediaksi, farssiksi, kun taas ohjaaja näki sen tragediana. Kirjeessään vaimolleen Tshehov syyttääkin Stanislavskia näytelmän pilaamisesta. Stanislavskin näkemys siirtyi sitten rajojen yli, vuonna 1916 myös Suomeen Stanislavski-fanin Eino Kaliman suomentama ja ohjaamana.
Seuralainen ja Interjernin ratkaisu katto-ongelmiin

Draamakylläiseen, viipyilevään Tshehoviin tottuneena Interjerni teatrin Igraem Tshehova (Esitämme Tshehovia) tuntui alkuun sekavalta ja hätäiseltä. Puolenvälin paikkeilla näyttelijät olivat kuitenkin voittaneet minut puolelleen. Reiluun kahteen tuntiin mahtui yhdeksän sovitusta Tshehovin kahdeksasta novellista (yksi novelli esitettiin kaksi kertaa, eri miehityksellä). Suureksi yllätykseksi osa novelleista tuntui täysin vierailta ja olenkin sittemmin yrittänyt löytää tuloksetta suomennoksia seuraaville kipaleille; Беззащитное существо; Размазня; Слова, слова, слова, Злоумышленник ja Дипломат. Voiko olla mahdollista, ettei kaikkea Tshehovin tuotantoa olla vielä käännetty suomeen? 

Interjerni teatr kertoo sivuillaan taiteellisen johtajan Nikolai Blekin valinneen Tshehovin - tai Antosha Tshehonten, mitä peitenimeä Tshehov uransa alussa käytti - varhaisia, lyhyitä anekdootteja näytelmän pohjalle. Näyttelijät ovat Blekin pietarilaisen teatteriakatemian vastavalmistuneita. Katsojia kosiskellaan lupaamalla improvisaatiota ja pahaenteisesti "mielenkiintoista ja elävää teatteria". Onneksi ryhmä todella oli yhtenäinen ja työskentely vaivatonta. Ensi-ilta Igraem Tshehovalla oli jo helmikuussa ja esitys oli vielä nytkin, marraskuun lopussa, loppuunmyyty. Toivotaan siis, että näytelmä porskuttaa eteenpäin niin kauan kuin katsojia riittää ja että mahdollisimman monet ehtisivät nähdä sen.


Tuttuja, suomennettuja novelleja olivat Ikävä vieras, Anjuta ja Salaperäinen luonne. Salaperäinen luonne on varsin helppo tehdä naurettavaksi dialoginsa ansiosta, mutta Ikävä vieraan ja varsinkin Anjutan huumori olivat täysin näyttelijöiden fyysisyyden ja eläytymisen varassa. Kuka olisi arvannut, että vaimoaan kiusaava itserakas opiskelija irrottaa yleisöstä naurunremakat. Heti Anjutaa seurasi Слова, слова, слова (Sanoja, sanoja, sanoja), ilotytön ja asiakkaan kohtaaminen. Tshehov ei ole voinut olla tietämätön Dostojevskin Kellariloukon Märkää lunta -osasta, jonka Sanoja toi heti katsomossa mieleen. Pohdin, onko Tshehov parodioinut Dostojevskia? Sinällään ilotytön pelastaminen on markanrakkauskirjallisuuden, niin no ja vähän tunnustustakin saaneiden teosten (Kamelianainen), vakioaiheita, joten viittaus varmaan kohdistuikin yleisesti tähän genreen. Asia pitää tarkistaa, kun jokin Tshehovia käsittelevä opus sattuu käsiin. Sanoja-kohtauksen Katjaa esittävä väsähtäneen viettelevä Anna Sthsetinina oli henkilökohtainen suosikkini. Kunnes...
Sanoja, sanoja, sanoja: Anna Sthstinina ja Aleksandr Mitskevitsh


Kiitoksena lopussa, sokerina pohjalla eli viimeisenä muttei vähäisimpänä olikin sitten parasta teatteria, mitä Venäjällä olen nähnyt. Беззащитное существо (Avuton olento) oli uskomattoman intensiivinen. Tatjana Trunova näin jälkeenpäin mietittynä epäilemättä oli nuori vastavalmistunut näyttelijä, mutta tilan välittömästi haltuunottava karisma ja vielä vierellä kyyristelevät pankkiirit loivat ensisekunnilla illuusion perivenäläisestä maatuskasta, jonka konekivääripuheeseen ei voi pistää väliin muuta kuin jotain myöntävää ja josta vastaväitteet sinkoilevat takaisin osuen vain niitä esittäneisiin typeryksiin. Stanislavskin olisi täytynyt nähdä nämä kolme mainiota näyttelijää huutamassa toistensa päälle, niin hän olisi ymmärtänyt, mitä Tshehovillakin oli mielessään, kun hän laittoi Kirsikkapuistonsa hahmot puhumaan täysin toistensa ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti