tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kolme piirrettä Petroskoista



 
 Ei olisi pitänyt antaa viikkojen vierähtää viime päivityksestä. Nyt ei tiedä, mistä olisi aloitettava jutuniskentä. Minulla kävi täällä vieraita, kaksi eri delegaatiota, mistä olin hyvin onnellinen. Tapasin viimein erään venäläisen kaverini brittiläis-ranskalaisen poikaystävän, jonka vuoksi tämä kaverini lopetti Suomen-matkat kuin seinään. Pari oli kuitenkin niin ihastuttava, että annettakoon kaverini Keski-Euroopan juoksut anteeksi. Toinen delegaatio viikkoa myöhemmin koostui avomiehestä, joka niinikään kävi Petroskoissa ensimmäistä kertaa.
rahvas notkuu Junost-stadikan liepeillä.

Vieraita viihdyttäessä tuli esille, ettei kaupungissa liiemmin ole nähtävyyksiä. Rantakadulla on patsaskokoelma ja Leninin prospektilla hotelli Severnaja-Pohjola, mutta siinäpä se sitten onkin. Tai onhan toki Leninin aukio ja sen edustalla ikuinen tuli, mutta Lenineitä nyt on koko Venäjä täynnä. Ja  musiikkitalo kaikessa neuvostopömpöösiydessään on aikamoinen ilmestys. En ole huomannut edes valokuvata näitä kohteita. Sitä on kiinnittänyt huomion ennemminkin kaupungin omalaatuisuuksiin. Esimerkiksi Junost-jalkapallostadioniin, jossa on valehtelematta aina, siis joka ainoa kerta, pelattu, kun olen kävellyt ohi. Stadion on montun pohjalla ja kuvio näyttää olevan, että pelaajien armoitetut tyttöystävät saavat seurata peliä kentän reunalla, kun taas muut istuvat rinteellä tai rinteen reunalla ja saavat juoda vapautuneemmin (olut)pulloista.


Omaleimaista on myös entisen traktoritehtaan ja joen ympärille levittyvä puisto. Kaupungin puisto-osasto tuntuu tyytyvän vaan tyhjäämään roskiksia ja siivoamaan tienviertä pulloista. Muuten puisto rehottaa aikamoista pusikkoa ja koivukkoa. Kaiken halkoo villi joki, jonka oli yli kulkee kävelysiltoja. Puistikossa tykätään pussikaljoitella katseilta piilossa, vaikkei poliisi edes partioi katuja. Ja totuuden sanoen, täällä tykätään pussikaljoitella ihan millä tahansa kadulla ja penkillä. Yleinen juopottelu tietää Venäjällä sakkoja. Pietarissa ja Moskovassa joka kadunkulman takaa ilmestyvät koppalakit pitävät huolta, että baarista ulos astuessaan sitä kummasti aina selviää eivätkä tölkit pilkistele takin alta. Pietarin ja Moskovan viikonloppuinen katukuva ei tunne pissiksiä, pikkujouluporukoita tai haalaribileitä. Siksi minulla onkin yhä totuttelemista provinssin stressittömään menoon. Petroskoissa on tavallinen näky, että kioskista ostettu pullo avataan heti matkaevääksi marshutkapysäkille ja jos ei auto tule, ehditään kumota toinenkin. Toinen käsi on varattu vieressä seisovan lapsen pideltäväksi. Viime lauantaina Lenin-prospektilla huoppui yksi jos toinenkin setä kunnon änkyrässä jo päiväsaikaan. Toisaalta ei sen pitäisi yllättää. Ei ole työtä, tulevaisuutta tai toivoa, "perspektiiviä" kuten venäläiset sanovat. Eikä yksikään sukupolvi ole saanut seksi- tai päihdevalitusta, jotka vain "innostavat kokeiluihin" (ks. Anja Ikosen kolumni valistuksen puuttesta).
Viimeiset kuvat tektissä esiintyvästä puistosta. Täällä on komeat valkeat yöt.
Mutta onpas kello paljon ja huomenna tiedossa ylitöitä. En ehtinyt päivittää mitään siitä, miten rikoimme kaasulieden lasikannen ja mikä työ oli tilata uusi tai Sattuman keikasta, jolla olin. En viitsi sanoa, että ensi kerralla sitten...kun milloin sitä taas ehtii ja silloinkin assosiaatiot kuitenkin määräävät kaikesta.Eli viimeisimmät huomiot; stadion, puisto ja yleinen juopottelu.