Guljailua ja Gogolia: Taiteiden yöstä ja kotiutumisesta

Tässä erään perheen talo ja piha. Kovin on perheellä musta tukka, veikkaan heidän edustavan jotain vähemmistökansallisuutta.

Kotitalo.

Tie töihin. Huomatkaa kapea, mutta riehakas joki.

Petroskolaismaisemaa työmatkalta.

Ensimmäinen viikko takana ja ohjelmaan on kuulunut Ночь музеев eli taiteiden yö, yksi elokuvateatterikäynti, yksi ravintolaillallinen työkavereiden kanssa, suomen kielen esseen kirjoittamista, keskustan kartoittamista ja Givenchyn aurinkolasien hävittäminen, voi surku. Niin ja töitäkin on tehty. Työmatka on lyhentynyt viime vuoteen verrattuna noin 90 prosenttia, mikä on aivan taivaallista. Ei Moskovan aamukahdeksan ruuhkametroa 35 asteen helteessä ja samaa köröttelyä seisten takaisin 40 minuuttia yhteen suuntaan ja kävelymatkat vielä lisäksi. Puhumattakaan siitä, miten hellin sydämessäni, ettei minulle tule täällä maalla lainkaan matkustuskustannuksia. Taksiin on mennyt tähän mennessä 50 ruplaa ravintolaillan jälkeen.
Residenssini on tähän mennessä paras, missä olen Venäjällä asunut. Huone on niin iso, että olen nyt alkanut tehdä aamulla lihaskunto- ja venyttelysarjoja keskellä lattiaa. Ei torakoita, kuumaa vettä ympäri vuoden termostaatista (Kesäisin Venäjällä kuuma vesi katkaistaan viikosta kuukauden ajaksi, riippuen kaupungista), ei muovilattiaa homekasvustoineen, ei bileitä seinän takana. Asumme täällä Misha-kissan ja Nina-emännän kanssa sopuisasti. Huoneeni on itse asiassa tyttären huone, joka on nyt opiskelemassa Israelissa. Hän täyttää tänä vuonna 31, mikä lienee paikallisessa kulttuurissa varsin hälyttävä tilanne. Pitäisi olla jo sulhasen vanhempien nurkissa, eikä äidin. Kun kerroin asuvani poikaystäväni kanssa Suomessa, ensimmäinen kysymys Ninalta oli, aiommeko naimisiin. "Varmaan", minä sanoin. Siitä emäntä alkoikin pohtia, että onpas kumma juttu, että olen venäläisen kanssa, kun suomalaiset naiset ovat niin rumia (некрасивые). Tarkensin vielä, että kasvoistako (sillä suomalaisten tyylitaju täkäläisten mielestä...herra varjele)ja nainen nyökytti, että kyllä kyllä. En todellakaan kuullut tätä ensimmäistä kertaa, mutta joskus miettii, eikö itse huomaa, miten rumia naiset Helsingin kaduilla ovat vai eivätkö venäläiset tunne Tarja Turusta ja Kiira Korpea vai onko kyse vain uskonvahvistuspuheen kaltaisesta. Kun tarpeeksi kauan ollaan toisteltu, niin aletaan uskoa. Ja kuten aina ennenkin, keskustelukumppani ehättää sanomaan, etten minä suinkaan ole ruma. Niin no, perunanenä, värittömät ripset ja kulmat, siniset silmät...mielestäni olen juuri niin stereotyyppitapaus suomalaisesta ulkonäöstä kuin voi olla. Niin että lopuksi jää aina tunne, että toinen juuri kertoi, kuinka ruma olen. Ja kuten näissä tilanteissa ennenkin, nytkin muistelin lohdutukseksi , miten kävi pietarilaiselle tyttökaverilleni, joka meni Helsingissä kotibileisiin farkuissa ja T-paidassa. Vastaanotto oli: "Olet siis venäläinen?", "Kyllä.", "Mutta asut Suomessa?" "En, miten niin?", "Et näytä huoralta."

Turistit, tunnistakaa simanmakuinen olut Redds ja syrok-patukka. Näitä ostatte.

Michel. Eli Misha. Miksi sille ei voitu antaa vain suoraan nimeksi Misha?


Huoneeni parvekkeen suuntaan kuvattuna. Misha ei karkaa parvekkeelta. En tajua.

Vielä pari sanaa taiteiden yöstä. Viime lauantaina oli neljäs kerta, kun sellainen järjestettiin Petroskoissa. Ohjelma oli erittäin voimakkaasti painottunut folklore-tyyppisiin esityksiin. Oli kansantansseja ja -laulua, keskiajan ritarit -esitys, kansallispukujen muotinäytös ja kirkonkellojen soittoa. Toki myös joitain valokuvanäyttelyjä ja muistaakseni jokin videotaideteos. Lähdin katselemaan menoa yksin, mikä oli syynä siihen, etten jaksanut guljailla yöhön saakka. Karjalan valtiolliseen kotiseutumuseoon oli ilmainen sisäänpääsy ja vierailin siellä. Olin todella positiivisesti yllättynyt. Tilat oli juuri remontoitu. Näyttelyjä oli kahdessa kerroksessa ja esineistö oli runsasta ja hyvää. Jälkeenpäin panin merkille, että museossa ei ollut lainkaan neuvostoajan osastoa. Ihan hyvä. Vaikka ajanjakso on erottamaton osa historiaa ja sinällään mielenkiintoinen, niin museoiden Lenin-patsaiden, tähtirintamerkkien ja kolhoosijulisteiden keskellä päästään helposti venäläiseen kirpputoritunnelmaan. Kaiken kaikkiaan siis hyvä kokemus, ja olisin voinut lipusta pulittaakin jotain.